torstai 7. marraskuuta 2024

Vesiliittymä toimintaan ja remontti käyntiin




Taloon tuleva vesiliittymä oli tulpattu viisi vuotta sitten mahdollisten vesivahinkojen ehkäisemiseksi, joten ennen remontin varsinaista aloittamistä täytyi saada vesiliittymä jälleen toimintaan. Otimme yhteyttä paikalliseen vesiyhtymään, jonka jäseniksi pääsimme.

Tarkoituksena oli poistaa taloon tulevasta putkistosta tulppa ja asentaa siihen samalla talosulkuventtiili, jonka avulla olisi mahdollista katkaista vedentulo tarvittaessa esimerkiksi talven ajaksi. Putkimies löytyi kaveripiiristä ja kaivinkone samalta kylältä, kuin mökkimme.

Kunhan kaivinkonemies löysi vesiputken pihamaata jonkin aikaa kaiveltuaan, itse sulkuventtiilin asennus sujui nopeasti. Pesuhuoneeseen asennettiin väliaikainen hana, jotta saatiin juoma- ja käsienpesuvettä. Tämän jälkeen alkoi remontti etenemään toden teolla.



Pesuhuoneen lattialaatoitus oli kohtalaisen uusi, joten siihen ei ollut tarvetta tehdä mitään. Keskityimme siis seinien ja katon pintojen uusimiseen. Koska halusimme mökkitunnelmaa, valitsimme näkyvillä olevan hirsiseinän rinnalle paneelipinnan, joka käsiteltäisiin valkoisella puuvahalla. Paaneelit ostettiin kohtuuhinnalla Lehtimäellä olevasta puutavaraliikkeestä ja avopuolisoni teki monien tuntien tarkan työn paneelien asennuksessa. Pesuhuone alkoi näyttää todella upealta, vaikka kaikki oli vielä kesken. Malttamattomina aloimme odottaa sitä hetkeä, kun pääsisi vihdoin saunomaan.


Koska pesuhuoneeseen oli tarkoitus asetaa suihku, olin miettinyt suihkukaapin hankkimista. Jotenkin se ei kuitenkaan mielestäni sopimut ollenkaan mökin tyyliin. Erilaisia sisustuslehtiä selatessa näin kuvan vanhasta kylpyammeesta, josta sain idean; minullahan oli vanha valurautainen kylpyamme, jonka voisi ehkä saada kunnostettua. Kerrottuani ideasta miehelleni ja pojalleni, hekin innostuivat ajatuksesta ja niinpä ryhdyin entisöimään vanhaa Högforsin ammetta.Tilasin netistä kylpyammemaalia ja ammeen pohjaan uuden venttiilin. Maalikaupasta löytyi ammeen ulkopuolelle sopiva maali. 

Ensimmäinen vaihe oli ammeen huolellinen hiominen

Hiomisen jälkeen puhdistin vielä pinnan mineraalitärpätillä.

Maalasin ulkopuolen kahteen kertaan

Ammeen sisäpinta maalattiin kylpyammemaalilla, josta varsinaista maalia kaksi kerrosta. Sen päälle suojalakka, jota myöskin kaksi kerrosta. Kaikista haasteellisin osuus oli suojalakka. Pinnasta ei tullut aivan täydellinen, mutta huomattavasti hienompi ja siistimpi, kuin vanha likainen amme. 

Ammeen jälkeen aloin suunnitella pesuhuoneen paneeliseinien ja hirsiseinän vahausta, josta lisää seuraavassa postauksessa.






perjantai 25. lokakuuta 2024

Purkuhommat




Remontti aloitettiin alkukesällä pesuhuoneesta. Minulla ja pojallani oli selkeä yhteisymmärrys, että halusimme pesuhuoneeseen vanhan ajan mökkitunnelmaa ja siksi aloitimme remontin purkamalla hirsiseinän päällä olevat kerrokset, jotta saisimme vanhan hirsiseinän näkyviin. Ensimmäisenä oli muovimattomainen pinta, jonka alla oli jonkinlainen haltex-levy tms. Sen alta löytyi pinkopahvia ja tapettia. 

Jännityksen sekaisin tuntein aloitin purkamisen ikkunan alta, koska olin varma, että sieltä löytyy kosteuden vaurioittamaa hirttä. Olin jo varautunut siihen, että hirret joudutaan uusimaan ikkunoiden alle. Helpotus ja yllätys oli suuri, kun kaikkien kerrosten alta paljastui täysin terve hirsiseinä. Tämän jälkeen motivaatio purkuhommiin olikin kova ja käytiin purkamassa seinien pintoja aina, kun vain mahdollista. Työ oli oikeastaan todella kivaa ja palkitsevaa, kun näki työn jäljen ja koko ajan paljastui lisää vanhaa hirsiseinää.

Purkaminen oli hyvin terapeuttista hommaa ja samalla sai visioida, miltä pesuhuone näyttäisi remontin jälkeen. Kunhan taas ehdin kirjoittelemaan, kerron, mitä kaikkea kesän aikana saimme aikaan.





Purkuhommat kesken

Lähtötilanne ennen pintojen purkua
 

tiistai 1. lokakuuta 2024

Haaveesta todeksi

 Olin monena kesänä käynyt äitini tyhjillään olevassa syntymäkodissa Lapualla haaveilemassa, että kunpa tämä joskus vielä olisi minun. Viime kevättalvella vanhempi poikani soitti ja ehdotti minulle, että mitä, jos ostettaisiin Takala yhdessä. Minua ei hirveästi tarvinnut asiaan yllyttää, kun paikan hintakin oli meidän budjettiin sopiva. Kävimme tutkimassa paikkaa mukanamme tuttavia, joilla oli kokemusta vanhojen talojen remontoinnista. Totesimme, että puuhaa riittää, mutta paikka on vielä pelastettavissa vapaa-ajan asunnoksi.Yksi syy paikan pelastamiseen olivat edesmennen pappani tekemät puuveistokset ja taulut, joita mummolassa vielä oli. 

Kävimme useaan kertaan tutkimassa paikkoja ja suunnittelemassa, mistä aloittaisimme. Talosta oli katkaistu vedet viisi vuotta sitten, joten ensimmäisiä hommia olisi saada vesijohto uudelleen toimintaan, minkä vuoksi aloimmekin keskittyä pesuhuoneen uudistamisen suunnitteluun. Toukokuussa teimme kauppakirjat, minkä jälkeen meillä ei sitten ollutkaan vapaa-ajan ongelmia. 

Kertoilen projektin etenemisestä pikkuhiljaa. Toivottavasti asia kiinnostaa ja saamme myös vertaistukea muilta yhtä hulluilta. :-)